Motivaatio

Meillä oli tänään mielenkiintoinen keskustelu työpaikan kahvipöydässä. En muista mistä keskustelu lähti, taisi olla ystäväni muuttoaikeista ja siitä, kuinka maiseman vaihdos tuo piristystä elämään, työmatkan lyhentyminen jättää vapaa-ajalle enemmän tilaa ja ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi kasvaa vapaa-ajan lisääntymisen johdosta. Totesin, että mulla kun kuluu koko päivä työmatkoihin ja töihin, niin olen päättänyt viihtyä työpaikallani, siellä kun kuitenkin vietän puolet hereilläoloajastani. Työkaverini totesi, että mulla on aikalailla oikea asenne. Ja niinhän mulla onkin! Jos mun työ olisi kurjaa, työkaverit kurjia, työmäärä kurja ja palkkakin kurja, niin mistä mä ikinä pystyisin imemään motivaatiota työni tekemiseen? Omiin työtehtäviini en juurikaan voi vaikuttaa, mutta siihen voin vaikuttaa, että hoidan vastaan tulevat tehtävät hyvin, tarkasti, oikein ja kunnialla. Tästä saan kiitosta, joka parantaa motivaatiotani. Työkavereitani en voi muuttaa, mutta siihen voin, miten itse suhtaudun muihin ihmisiin, ja kuinka itse otan huomioon muiden persoonallisuudet. Omalla iloisella ja arvostavalla asenteella saa yhteistyön sujumaan ihmeen hyvin, ja työviihtyvyyttä parantaa kummasti toimiva yhteistyö muiden työntekijöiden kanssa. Työmäärääni en juurikaan voi vaikuttaa, toki sen verran, että työmäärän ollessa aivan liian suuri, kieltäydyn kohteliaasti ottamasta lisätehtäviä itselleni. Työt pitää vain osata asettaa tärkeysjärjestykseen ja alkaa sitten ripeästi hoitamaan niitä. Paperipinon pienennyttyä pöydälläni, tiedän suoriutuvani hyvin töistäni ja tiedän olevani hyvä työssäni. Motivaatiota parantaa kummasti usko itseenä. Palkan kurjuuteeni en koe voivani vaikuttaa, työehtosopimuksen taulukosta kun se suoraan katsotaan, mutta siihen voin vaikuttaa, miten suhtaudun rahaan. Pari vuotta sitten, kun tein samassa työpaikassa pienemmällä palkalla osa-aikaista työtä sivutuloverokortilla, olin aina innoissani, kun sain "tonneja" tililleni palkkapäivänä. Kerran palkanlaskijani kuunteli hetken ja käveli sen jälkeen työhuoneeseensa tarkastamaan palkkani oikeellisuuden. Takaisin kävellessään hän vain totesi muille "joo, on se seonnut". Mutta minä vain tienasin "tonneja" ja olin iloinen. Nyt teen suuremmalla palkalla täyttä työaikaa normaalilla verokortilla, ja nettosumma on melkein kaksi kertaa suurempi kuin aiemmin, eli nythän mulla on siis paljon enemmän tonneja tilillä aina palkkapäivänä. Eli loppupeleissä palkkani taitaa olla aika jees, tai ainakin osaan suhtautua asiaan oikein. Eikä työni olekkaan missään määrin kurjaa.

Jos töissäni kaikki menee hyvin, niin miten sitten se vapaa-aika? Tai siis mikä vapaa-aika? Arki-iltaisin laitan yleensä ruokaa tai pelaan Angry Birds -kimbleä. Joskus saatan lukea Cosmopolitania hetken aikaa, kun pieni kämppikseni on mennyt nukkumaan, mutta sitten on taas aika mennä nukkumaan, että jaksaa seuraavanakin päivänä herätä töihin.

Viikonloppuisin sitten onkin enemmän vapaa-aikaa, mutta mihin sekin aina katoaa?

Viime viikonloppuna olin poikani kanssa kotona. Mitä sain aikaiseksi? Imuroin, pesin pyykkiä, huolsin hiuspidennykseni (jotka siis odottavat kiinnitystä päähäni), kävin lenkillä, kävin kaupassa ja juttelin tunteja puhelimessa naapurini kanssa. Tai no naapurin, se asuu tossa 400 metriä ostarille päin. No joo, siihen se viikonloppu sitten upposi. Ja taas tuli maanantai.

Edellisenä viikonloppuna olin perjantaina kummipoikani äidin ja poikien ja rattaiden kanssa lenkillä. Urheiltiin Kaitaalle ja tultiin meille syömään ruisleipää kinkulla ja salaatilla. Oikein terveellistä :) Tota mun neljävuotiasta tuntuu vaan toisinaan hölmöltä istuttaa rattaissa, mutta minkäs teet kun ei se jaksa kävellä koko matkaa. Ainakin tulee äidille urhelullinen reissu kun poika painaa 23 kiloa... Myöhemmin illalla tai oikeestaan yöllä istuttiin vielä mun sohvalla iltaa tai oikeestaan yötä mun naapurin kanssa. Tai no naapurin, se asuu tossa ostarilla. Lauantaipäivä kuluikin sitten nukkuessa, illalla lähdin eräille syntymäpäiville Helsingin Onnelaan. Portsari kattoi mun henkkareita helvetin pitkään ja kummastuneena, se ei vissiin uskonut, että olin oikeesti niin vanha, kun taisin olla kaikkia muita sen 6 vuotta vanhempi. Meijän ilta alkoi sillä, että meijät ohjattiin meijän vippinurkkaan ja sinne tuli joku 17v. muija jota kukaan ei oikeestaan tuntenut ja se sammui ja yrjös siihen sohvalle. Tervetuloa Onnelaan!!

Sitä edellisenä viikonloppuna lähettiin perjantaina mun ex-luokkalaisten kanssa Tallinnaan Silja Europalla. Laiva oli olevinaan hieno ja taattua Siljalineläistä laatua, mutta mun mielestä se oli oikeesti vaan pölynen, likanen ja kämänen ja täynnä yhtä hyttikäytäväkahdeksikkoa. Törmäsin laivalla yhteen tuttuun, johon olin tutustunut puoltoista vuotta sitten laivalla. Miten me aina satutaan samaan laivaan? Lisähupia reissuun toi se, että mun ex-luokkalaisen kummisedän bändi oli laivalla esiintymässä, ja sen jälkeen kun me oltiin todettu, että onpas hot kummisetä, niin saatiin todistaa kun koko laivan baari rynni lavan eteen kiljumaan, kun nekin vissiin huomas, että ompas hot kummisetä. Mutta meillehän se vaan sieltä lavalta vilkutteli. Okei, siis sille kummitytölleen, me muut vaan seistiin vieressä ja kuviteltiin, että se vilkutti meille ;) Tarkotus oli käydä aamulla maissa horjumassa, se suunnitelma kuitenkin tais mennä siihen, että herättiin vasta kaksi tuntia sen jälkeen, kun laiva oli lähtenyt Tallinnasta kohti Suomea. Ostin tax-freestä muutaman tuliaisen kotiin, ja illalla kotiin päästyäni menin kaljalavan ja vodkapullon kanssa toivottamaan hyvää 30-vuotissyntymäpäivää mun naapurille. Tai no naapurille, se asuu tossa vähän matkaa meiltä ostarille päin.

Bileristeilyn alussa

Hot kummisetä ;)

Darralagitus paluumatkalla

Sitä edellisenä viikonloppuna käytiin perjantaina kattomassa tälle tarinan alussa mainitsemalleni ystävälle asuntoa. Asunto jäi pohdintaan, muttei tainnut tulla kauppoja. Illalla mä menin ottamaan kuppia naapurilleni. Tai no naapurille, se asuu tossa ostarin toisella puolella. Ilta jatkui kuppilaan tohon naapuriin. Tai siis naapuriin, se kuppila on 20 metriä mun ulko-ovelta. Lauantaina menin aamudarratasotuslagituksille samaan kuppilaan missä olin eilen ollut. Jossain vaiheessa päivää huomasin istuvani keskellä vanhoja karvaisia miehiä, joista yks kähmi mun tissejä, toinen heitti läppää mun tisseistä, kolman nukkui nähden unta mun tisseistä ja loput tuijotti mun tissejä, joten katsoin parhaaksi lähteä käymään kotona paskalla ja sen jälkeen mennä hengaamaan naapurieni; sen mun kodin ja ostarin välissä asuvan ja sen ostarilla asuvan kanssa. Ja sekin ilta vei taas baariin. Sunnuntaiaamuna heräsin jostain naapurustosta ja kävelin kotiin.

Olen siis kaikki helmikuun viikonloput viettänyt enemmän tai vähemmän naapurieni kanssa enemmän tai vähemmän päissäni tai vaihtoehtosesti enemmän tai vähemmän pikku kämppikseni kanssa. Kuulostaa... aika normaalilta elämältä? Silti mä vielä pohdin, miksen koe mun vapaa-aikaani samalla tavalla tehokkaaksi ja tasokkaaksi, kun mun työntekoa. Siis mun vapaaajasta puuttuu se joku hohto. Vai voisiko kyse olla vaan siitä, etten ole osannut motivoida itseäni vapaa-ajan viettoon samalla tavalla, kun olen osannut motivoida itseni työntekoon? Kärjistettynä mulla on siis joku motivaationpuute tai asenneongelma mun vapaa-aikaan ja sosiaaliseen elämään. Kohtuu jännää, pitää varmaan yrittää tehdä asialle jotain ja keksiä joku motivaation lähde. Tänään mä ainakin sain hyvät motivaatiot mun elämään, kun nauroin ääneen, kun näin keskellä päivää ympäripäissään mun naapurin ja ex-naapurin. Tai no naapurit... toinen asuu ja toinen asui pari metriä meiltä pois päin ostarista.

Motivoivaa kevättä kaikille,
~ Tanja ~