Vuosi

Vuosi on aika pitkä aika. Uutena vuotena monilla on tapana pohtia elettyä edellistä vuotta ja summata vuoden saavutukset yhteen ja pohtia, mitä haluaa ensi vuodelta. Osa tekee lupauksia uudelle vuodelle, mutta harva niitä lupauksia kuitenkaan pystyy pitämään. Aina uuden vuoden tienoilla ihmisillä on kovia odotuksia seuraavasta vuodesta, mutta kokemuksella voin sanoa: turha toivoa liikoja, ketuiksi menee kuitenkin ;)

Leikitäämpä, että nyt on se maaginen uusi vuosi, ja pohditaan vähän kuluneen vuoden tapahtumia. Missä olin vuosi sitten? Olin juuri viettänyt rentouttavan kesäloman työttömänä. Työtönhän olin, koska olin opiskellut, vääntänyt ja säätänyt niin ahkerasti edellisen kevään, että halusin vähän lomailla pari kuukautta, ottaa aurinkoa, reissailla, viettää aikaa perheeni ja kavereideni kanssa ja pitää hauskaa. Kesän lopulla työttömyys alkoi kuitenkin vähän ahdistaa, kun huomasin, kuinka hankalaa työttömän on saada töitä silloisessa taloustilanteessa. Valtion taloustilanne ja yritysten rekrytointitilanne ei kummoisesti näytä olevan tässä vuoden sisällä muuttunut, edelleenkin työttömän on vaikea saada töitä. Onneksi en kuitenkaan ole ollut koko vuotta työtön. Vuosi sitten olin juuri aloittanut uudessa työpaikassa. Kuitenkin määräaikainen työsuhteeni kyseisessä työpaikassa loppui jokin aika sitten, ja nyt tuntuu, että olen jokseenkin aika samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Olen taas juuri aloittanut uudessa työpaikassa. Edellistä työtäni suoritin arkisin virka-aikaan, nykyinen työni on vuorotyötä. Ainakin tässä elämäntilanteessa koen, että vuorotyön tuoma vaihtelu (ja mukavat ilta- ja viikonloppulisät) tuovat mukavaa vaihtelua rutiineihin, ja plussana myös se, ettei aina tarvitse hoitaa työmatkoja ruuhka-aikaan.

Vuosi sitten matkustin bussilla. HSL:n matkakortti seutuajalla maksaa vajaan satasen kuussa. Nykyään omistan auton. Bensa on kallista, mutta pakko myöntää, että on autossa istuminen paljon mukavanpaa, kuin bussin odottaminen, bussissa istuminen ja bussipysäkille kävely. Varsinkin vesisateessa. Autoni tosin on vuosimallia -95, joten saa nähdä, kuinka pitkälle talveen uskallan sillä ajaa, vai vaihdanko jossain vaiheessa keskellä liukkainta talvea taas joukkoliikenteen käyttäjäksi. Onneksi nykysellä työpaikan sijainnillani minulle riittää Espoon sisäinen matkalippu, jolle kuukaudessa tulee hintaa vajaat 50 euroa.

Ostin tosiaan tässä hetki sitten auton. Kun sain sen käyttööni, siinä oli neljä pölykapselia. Nykyään siinä on vain yksi. Sinne on kivasti pölykapselit matkan varrelle jääneet. Auto toimii erittäin hyvin, se osaa jopa heittää piruetteja ja laskeutua kevyesti pehmeän ojan pohjalle ilman yhtäkään naarmua. Vastaantulijoiden puolen ojaan. Tuli sekin testattua, kun auto oli ollut koekäytössäni melkein viikon. Tapahtumaan liittyy tien kaarre, satasen nopeusrajoitus, iltahämärä ja hirvilauma tien poskessa. Arvoitukseksi on jäänyt edelleen, kuinka monta hirveä siellä oli. Itse näin vain ison ruskean möykyn, josta sojotti paljon sarvia joka suuntaan. Tapahtuman päätteeksi pari venäläistä katumaasturilla ja hinausköysellä auttoi meidät ylös ojasta. Kommunikointikielenä viittomakieli, me kun ei puhuttu venäjää, eikä ilmeisesti ne venäläiset suomea eikä englantia. Onneksi Jumala suojelee meitä kaikkia, muuten en olisi tässä enää kertomassa tarinaa. Myöhemmin kun käytin auton katsastuksessa, selvisi, ettei ole kovin turvallista kun vasemman puolen jarrut toimivat paljon paremmin kuin oikean puolen.

Vuosi sitten mulla oli 4-vuotias poika, joka leikki olevansa dinosaurus. Nyt mulla on 5-vuotias poika, josta on kasvanut jalkapalloilija. Reilu kuukausi sitten se teki treeneissä ensimmäisen maalinsa. Ja yhtissä treeneissä se oli ensin maalivahti pitäen nollat, ja sitten kenttäpelaaja tehden kaksi maalia.

Vuosi sitten asuin Espoon Olarissa kalliissa kaksiossa ja yritin hakea uutta asuntoa Espoosta, Helsingistä ja Vantaalta, koska halusin halvemman, tai vaihtoehtoisesti saman hintaisen mutta suuremman asunnon. Nyt istun edelleen samassa kaksiossa kuulosuojaimet päässä kirjoittamassa blogia, kun virolaiset työmiehet tekevät julkisivuremonttia, ja vuokra on noussut taas muutamalla kympillä. Hain uutta asuntoa Espoosta tästä lähialueilta, koska halusin pojalleni oman huoneen. Taas taisi olla korkeampi voima pelissä, sillä nyt mulla on avainnipussa myös uuden asunnon avaimet. Sama vuokra, yksi huone ja 30 neliötä enemmän.

Vuosi sitten painoin 13 kiloa vähemmän kuin nyt. Silloin lenkkeilin säännöllisesti, eli päivittäin, kunnes töiden lisääntyessä aikaa jäi vähemmän liikuntaan ja säännöllinen liikuntani väheni joka toiseen päivään... pariin kertaan viikossa... kertaan viikossa...kertaan kuussa... Pari kuukautta sitten tosin aloitettiin ystäväni kanssa käymään reggaeton-tanssitunneilla, joten nykyään harrastan siis ainakin kerran viikossa edes jotain. Harrastaminen piristää. Viimeeksi olen harrastanut jotain keväällä 2007. Syksyllä 2007 äiti ja isi ei enää suostunutkaan maksamaan, ja silloin myin työkseni hampurilaisia tuntipalkalla 6,80€, joten yllätys yllätys, rahaa ei jäänyt yli maksaa ratsastustunteja 30€/kerta ( + kisat + valmennukset + varusteet). Ja koska silloin olin myös juuri alkanut seurustelemaan, oli ihan kivaa nysvätä ihanan poikaystäväni kanssa kotona ja säästää isompaa kattilaa varten. Onneksi Palvelualojen Ammattiliitto on tapellut niiden aikojen jälkeen Majoitus- ja Ravitsemusalan Työehtosopimukseen vähän paremman harjoittelijapalkan sekä muut tasokorotukset. Nykyään samasta työstä tienaa harjoittelijanakin jo 7,90€/h. Ja onneksi en ole enää kyseisellä alalla. Vaikka kyseinen työ todella hauskaa olikin, nykynen työni on paremmin palkattua, ja lisäksi nykyinen työnantajani tarjoaa työntekijöilleen niin paljon paremmat työsuhde-edut.

Vuosi sitten kävin aina liian myöhään nukkumaan, kun vuorokaudessa oli liian vähän tunteja, että olisi ehtinyt tehdä kaiken. Vuosi sitten heräsin joka aamu ennen kuutta, että ehdin töihin. Nykyään univelat toki kertyy helposti, mutta ainakin tiedostan, että jos nukun jatkuvasti vain seitsemän tuntia yössä, univelkoja alkaa pikkuhiljaa kertyä ja minusta tulee väsynyt, kärttyinen, masentunut ja sairastun helpommin flunssaan. Ja onneksi nykyään ei tarvitse joka aamu herätä aikaisin, niin ehtii joskus nukkuakin. Ja jos nukun jatkuvasti vain kuusi tuntia yössä, minusta tulee kaikkia edellämainittuja potenssiin muutama.

Vuosi sitten viikonloput menivät toisinaan aika sekavissa merkeissä nollatessa järjestyksellistä arkea. Nykyään olen niin vanha ja darrat ovat niin jäätäviä, etten pysty lähtemään viihteelle, ellei seuraavat kaksi päivää ole vapaita, ja koska nykyinen työni ei taivu jokaiseen vapaaseen viikonloppuun, elämäni on aika paheetonta nykyään, mitä nyt kahvia imen edelleen kuin sieni. Ja jos joku on sitä mieltä, että voisinhan mä vetää viikottaiset kännini vapaapäivien sattuessa peräkkäin arkena, niin mietippä uudelleen: Mitä hauskaa on vetää tiistain kunniaksi kisakireät trikoot päälle ja kavereiden käydessä yöunille ennen huomista työpäivää, juoda yksin itsensä humalaan femman tuopeilla jossain keskustan pintaliitohelvetissä, jossa asiakkaita on yhteensä paikalla melkein kymmenen ja maksaa paskan illan pääteeksi kolmen kympin taksi kotiin sekä maata keskiviikkona pahoinvoivana kotona ja pohtia, näyttääkö riittävän yhteiskuntakelpoiselta kävelläkseen lähipizzeriaan? Niii-in...

Vuosi sitten olin kyllästynyt kaikkiin miehiin, koska huomasin heidän kaikkien olevan loppujen lopuksi kuitenkin ihan perseestä. Reilut puoli vuotta sitten istuin kaverini lattialla juomassa lonkeroa, ja kaverini esitteli mut kivalle veljelleen, jonka kanssa ollaan siitä asti oltu päivittäin yhdessä. Nyt kyseinen mies muuttaa mun ja poikani kanssa uuteen asuntoon, eli musta taitaa tulla nyt sitten virallisesti avovaimo.

Vuosi sitten eräs tuttu etsi kaneilleen uutta kotia ja tarjosi niitä mulle. En halunnut niitä, enkä mitään muutakaan eläintä. Nyt katselen kuvia söpöistä koiranpennuista, selailen myyntipalstoja ja pohdin (ja väittelen mieheni kanssa) mikä rotu sopisi perheeseemme parhaiten.

Vuosi sitten mun makuuhuone oli täynnä pehmolelulehmiä. Samat lehmät istuvat makkarissa edelleen. Muuton yhteydessä osa niistä voisi muuttaa poikani huoneeseen, mutta pitää mullekin jäädä muutama kanttura halailtavaksi.

Vuosi sitten mulla oli vaaleat hiustenpidennykset.

Nyt mulla on ihan oma tukka päässä, toivottavasti se kasvaisi pian vähän pidemmäksi, vai vähän tekisi kyllä mieli laittaa taas pidennykset...

Ja kohta se vuosi taas vaihtuu, ihan Uuden Vuoden ja vuosiluvun vaihtumisen merkeissä, eikä vain Tanjan random "vuodenvaihdeleikeissä" :)



~ Tanja ~

Seuranani jäätee

Mun tekee mieli kirjotta. Musta tuntuu, että mun ajatukset on ihan solmussa, lähinnä kaiken suhteen. Yleensä kun mä puran mun ajatuksia kirjottaen, ne jotenkin selkeytyy ja saan vähän perspektiiviä elämääni ja ajatuksiini. Nyt musta vaan tuntuu, etten edes tiedä miten aloittaisin ajatusteni purkamisen. Mulla on kaikkeen niin monta näkökantaa, etten oikein osaa sanoa yhtään mistään yhtään mitään.

Viime perjantaina olin kavereitteni tupareissa. Ne muutti yhteen, Helsinkiin. Niillä oli tosi kiva kämppä, ja niitten tupareissa oli tosi kivaa porukkaa paikalla. Pieni insidetiimi, jonka seurassa mulla on aina hyvä olla. Meillä kaikilla on erilainen musamaku; mä kuuntelen räppiä, kaveri fiilistelee suomalaisia hempeitä rakkauslauluja, toinen kaveri laittaa soimaan Marja Tyrniä, kolmas hilipatihippaa-onnela-musiikkia ja neljännelle on loppupeleissä ihan sama, kai sitä lähinnä naurattaa kuunnella meijän muiden DJ-faitteja :) Bileistä lähdin puolen yön aikaan siirtymään kotiin. Tai siis mun naapurin kotiin, mutta loppupeleissä taitaa olla aika sama. Olari kun Olari, eipähän tarvitse olla yksin.

Ja mites tää mun muu sosiaalinen elämä. Se on vähän solmussa. Tuli tossa lauantaina suututettua pari kaveria. Toisen bileet mä vähän feidasin, vaikka olin luvannut mennä. Tai no kyllähän mä meninkin, käymään puoleks tunniks, kun kaverini oletti mun olevan paikalla koko illan alotteluista baarin kautta lopetteluihin. Sitten mä taisin suututtaa mun toisenkin kaverin, kun aloin purkamaan julkisesti meidän välisiä asioita muille paikalla olijoille, eli sen mun kaverin kavereille. Olinpas tyhmä. Ja maanantaina kun puhuin sen kaverini kanssa, hän luuli minun suuttuneen hänelle, kun olin poistunut niin äkisti paikalta. Puhuttiin asiat kuntoon, kumpikaan ei ollut toiselle mistään missään vaiheessa vihainen ollutkaan, molemmat oli vain käsittäneet vähän väärin. Silti mä oon jotenkin vähän pettynyt itteeni, koska mun mielestä mä tein tyhmästi.

Kuitenkin viikonlopusta jäi päällisin puolin hyvä fiilis. Tutustuin pariin uuteen, mukavaan ihmiseen, otin chillisti ja liikuin ulkona. Kuitenkin jäi kalvamaan, että toimin muutamassa asiassa tyhmästi lähimmäisiäni kohtaan.

Mä mietin, millanen ihminen mä oikein olen, kun mulla ei ihan oikeasti ole mitään tietoa. Mä tiedän, millasena muut ihmiset mun ympärillä mua pitää, mutta huomaan, etten ole sellainen. Vai olenko? Joskus kai olen. Ja eniten mua pelottaa, millaiseksi ihmiseksi mä olen muuttumassa, kun onnistun satuttamaan ihmisiä mun ympärillä. Voinko tukeutua siihen, että jokainen meistä tekee välillä virheitä? En halua selittää tekemisiäni sillä, koska silloin musta tuntuisi, että pakoilen vastuuta omista tekemisistäni. Kai mun täytyy vaan yrittää tajuta, että niin kauan kun mulla on huono omatunto jos olen jotain loukannut, niin kauan mä olen loppupelissä hyvä ihminen. Siinä vaiheessa, kun mua ei enää haittaa loukata muita, mun pitää alkaa huolestumaan ittestäni. Mutta siinä vaiheessahan on jo myöhäistä.

Eilen oli töissä jotenkin väsynyt, epäsosiaalinen ja kurja olo. Mun piti töiden jälkeen mennä piristämään elämääni kaverilleni, jonka piti askarrella mulle uusi lookki, eli siis uudet hiukset. Kaverini sairastui, ja joutui feidaamaan, ihan ymmärrettävää. Olin kuitenkin ehtinyt järjestää jo lapseni muualle hoitoon, joten istuin töissä illalla vähän pidempään. Kun vihdoin pääsin lähtemään, oli kello paljon, ulkona tuuli ja olin kuoleman väsynyt. Tarkoitus oli vaihtaa bussia Tapiolansolmussa ja mennä suorilta kotiin. Masensi jo valmiiksi mennä yksin tyhjään kotiin. Kuitenkin satuin sattumalta saamaan kivan tekstiviestin ja sitä lukiessani ajoin pysäkin ohi. Aloin nauraa itselleni ääneen bussissa. Jäin pois Omenalla ja menin hetkeksi kaupoille kummipoikani ja ystäväni kanssa. Piristyin. Olipas kivaa seuraa! Mukaan tarttui kahdet uudet farkut, molemmat hemmetin hienot! Mentiin ruokakauppaan ja ostin margariinia, se alkoi olla kotona loppumaan päin. Olin niin väsynyt, ettei mieleen tullut mitään muuta mitä pitäisi ostaa. Hetken mielijohteesta ostin maksamakkaraa, koska se oli alennuksessa ja maistuu hyvältä ruisleivällä. Sitten mua alkoi taas masentaa mennä yksin tyhjään kotiin ja ostin seurakseni iltaa viettämään persikkajääteen, jos sen litkiminen vaikka piristäisi yksinäistä oloani. Lopulta pääsin kotiin, ja kun purin kauppakassit ja huomasin taas kuinka hienoja mun uudet housut oli, tuli vähän parempi mieli. Illalla sängyssä peiton alla sanoin ääneen "Hyvää yötä Tanja" "Hyvää yötä" ja toivoin, että joku, kuka tahansa oisi ollut taputtamassa mua päähän ja toivottamassa hyvää yötä.

Töissä menee hyvin. Mun työpyötä on aika tyhjä. Tänään menin töihin, hoidin omat työni, hoidin poissa olevan työkaverini työt ja mulla oli tosi ahkera, hyvä ja aikaansaava fiilis. Sitten kun ei ollut enää töitä, tuli ihan idiootti olo. Mitä helvettiä mä siellä enää tein? Menin pyytämään työkaverilta lisää hänen töitä ja aloin tehdä niitä. Taas oli ahkera fiilis. Mutta sitten huomasin, että multa puuttui pari paperia joten en niitäkään töitä saanut kaikkia tehtyä loppuun. Ja sitten kello olikin jo niin paljon, että piti lähteä kotiin. Myöhästyin bussista. Ja taas oli kurja fiilis odottaa kylmässä seuraavaa bussia tietäen, että tulen myöhästymään sieltä, missä olin sopinut johonkin aikaan olevani.

Lopulta pääsin kotiin. Väsyttää. Onneksi jääteetä on vielä jäljellä.

Tulipas purettua viikon tapahtumia. Eipä tunnu pää yhtään selkeämmältä, joten vituiksi taisi mennä tämäkin yritys. Pää on edelleen sekaisin kun seinäkello, enkä oikein tiedä mitä mun pitäisi mistään ajatella. Kaikki mitä viime aikoina on tapahtunut, saa mut jotenkin tuntemaan itteni hirveän pieneksi, heikoksi ja yksinäiseksi. Samalla oon huomannut, että mä ihan oikeesti pelkään yksinäisyyttä. Eli toisin sanoen, mä haluun viereeni pudasta, luotettavaa, ymmärtävää, ehdotonta, lojaalia, lämmintä rakkautta. Luultavasti mulla sellasta jo on, en vaan ole vielä asiaa huomannut.

Vois vaikka lähtee aarteen metsästykseen, jos löytyisi jostain lähiöiden Robin Hood, joka urhoollisesti auttaisi köyhiä :)

~ Tanja ~

Jakautunut persoonallisuus

Kaverini Janita kertoi mulle tänään pohtineensa, kuinka hienoa olisi, jos joku keksisi kloonauskoneen, millä Janitan saisi kloonattua moneksi. Yksi voisi hoitaa työn, yksin kuntoilun ja yksi sosiaaliset suhteet. Nämä kaikki Janitat yhdessä saisivat ehkä hoidettua yhdessä sen kaiken, mitä nyky-yhteiskunta edellyttää yhdeltä ihmiseltä. Aloin pohtia, kuinka monta Tanjaa itse tarvitsisin.

Yksi Tanja kävisi töissä. Se Tanja hoitaisi sekä nykyisen työnsä, että ottaisi lisäksi kakkosduunin vaihtelevia ilta ja viikonloppuvuoroja jossain helpossa asiakaspalvelutyössä. Sama Tanja tekisi satunnaisia keikkoja vielä henkilöstönvuokrausfirmassa aina turhien vapaa-iltojen sattuessa.

Toinen Tanja hoitaisi kotia ja lasta. Se Tanja pesisi pyykit, siivoaisi, tiskaisi, pesisi ikkunat, imuroisi, tekisi terveellistä ja maittavaa kotiruokaa, leikkisi lapsen kanssa pihalla ja rakentaisi legoilla. Kesäisin se Tanja veisi lastansa Linnanmäelle, Korkeasaareen, uimaan ja mökille. Se Tanja retkeilisi lapsensa kanssa Seurasaaressa, veisi lapsensa ratsastamaan hevosella, peuhaamaan Hoploppiin ja opettelemaan luistelemista. Sillä Tanjalla olisi vielä aikaa kierrellä kirpputoreja ja kalastella sieltä hyviä löytäjä, tuunata vanhoja vaatteita, korjata hajonneita ja ommella kokonaan uusia.

Yksi Tanja hoitaisi sosiaaliset suhteet. Se Tanja kävisi kavereittensa kanssa kahvilla, shoppailemassa, ulkoiluttamassa koiria ja leffoissa. Se Tanja voisi myös tavata elämänsä miehen, rakastua ja mennä naimisiin... tai ainakin käydä deiteillä ja tavata kiinnostavia uusia ihmisiä. Se Tanja bilettäisi kerran kuussa Helsingin keskustassa, mutta alkoholin käyttö jäisi aina siihen kuuteen drinkkiin illassa, koska se Tanja osaisi pitää hauskaa selvinkin päin. Se Tanja saattaisi välillä olla vaikka autolla liikenteessä, koska eihän juominen ole mikään itse tarkoitus ulkona käymisessä. Samalla Tanjalla olisi myös aikaa käydä huollattamassa ripsipidennykset, laittamassa geelikynnet, värjäyttää, leikkauttaa ja pidennyttää hiuksensa, sekä käydä solariumissa. Se Tanja kävisi jalkahoidossa ja lakkaisi varpaankyntensä ja kesäisin esittelisi niitä kauniissa sandaaleissa.

Yksi Tanja hoitaisi kuntoilun. Se Tanja ostaisi kuntosalikortin, ja käyttäisi sitä päivittäin. Se Tanja kaivaisi vanhat ratsastusvarusteensa kaapista ja ilmoittautuisi pitkän tauon jälkeen tunneille. Sama Tanja kävelisi tai pyöräilisi joka paikkaan ja opettelisi skeittaamaan. Se Tanja myös ilmoittautuisi jooga-, streetdance- ja hiphop-tanssitunneille. Se Tanja kokeilisi ennakkoluulottomasti uusia lajeja ja harrastaisi vaihtelevasti monia liikuntalajeja.

Viimeinen Tanja istusi himassa ja dokaisi. Tai koska tällä Tanjalla olisi aina aikaa, hän istuisi päivät pitkät lähiseudun baareissa ja tuntisi kaikki kantikset. Tällä Tanjalla olisi hyvät välit lähiseudun baarien käyttäjiin ja tällä Tanjalla olisi paljon baarituttuja, joidenka kanssa istua iltaa, päivää, aamua tai yötä ostarin väliköissä pussikaljojen kera. Tämä Tanja keissisi taitavasti kaupasta juomat koko porukalle, koska tämä Tanja osaisi sen niin aukottomasti, eikä tätä Tanjaa vaan huvittaisi maksaa. Tämä Tanja keissisi myös tussit ja kannut ja harrastaisi katutaidetta muiden taiteilijoiden joukossa öisin, jos joskus sattuisi olemaan niin selvinpäin, että jäljestä sattuisi saamaan selvää. Tätä Tanjaa ei kiinnostaisi vittuakaan, ja hän tekisi paljon pahempiakin asioita, niitä tässä erikseen luettelematta.

Harmi, ettei kukaan ole vielä keksinyt kloonauskonetta, koska yksin on aika vaikeaa hoitaa viiden ihmisen elämät. Yritän kuitenkin kokoajan parhaani, mutta koska oon niin jakautunut persoonallisuus, että mua vois verrata skitsofreenikkoon, niin en aina suoriudu kaikesta ihan niinkun elokuvissa: Tämän yhden ainoan Tanjan äidillä oli nimipäivät tossa joku aika sitten. Tanja ei päässyt paikalle juhlimaan, kun Kodinhoito-Tanjan lapsen nukkumaanmenoaika ei antanut myöden vierailua. Duunari-Tanja kävi koko viikon ahkerasti töissä ja meni sitten parin päivän päästä kylään syömään kakun jämät ja jätti lapsensa sinne hoitoon. Äiti tuli niin myöhään kotiin, että Tanja ehti juttelemaan äitinsä kanssa melkein 20 minuuttia, ennen kun Tanjan piti rientää hoitamaan muita sosiaalisia suhteita. Ilta vei Kallioon räkäläkierrokselle ja räppikeikalle ja lopuksi taksilla kotiin. Koska kello ei ollut vasta kun 4 yöllä, oli siinä vielä hyvää aikaa vietettäväksi yhden kaverin kanssa, jota Tanja ei ollut nähnyt sitten lokakuun. Seuraavan päivän Tanja vietti lähiössä kaverinsa lattialla juoden ihan rehellisesti ostettuja kaupan halvimpia siidereitä ja illalla sammui sitten samaan paikkaan. Seuraavana päivänä Tanja poti krapulaa, mitä Spurgu-Tanjan lähiökaverit yrittivät auttaa ojentaen lisää samaa tavaraa millä krapula oli tullutkin. Illalla Sosialisoija-Tanjan piti lähteä taas näkemään kavereitaan jääkiekkopeliin, mutta Tanja oli siinä vaiheessa niin väsynyt ja oloissa, että varmasti erittäin hyvää seuraa taisi ollakkin. Kuitenkin Tanjan kaverit yrittivät houkutella Tanjaa vielä jatkoille bileisiinsä, mutta Tanja päätti suunnata kotikulmilleen lähiökavereidensä seuraan ja lähiöbaareihin. Sunnuntain koittaessa Tanjan krapula oli sitä luokkaa, että Tanja olisi lähinnä toivonut kuolevansa. Kuitenkin Tanja siivosi viikonlopun jäljet pois keittiöstä ja tsemppasi illalla itsensä kaverinsa luokse ripsihuoltoon. Kotiin päästyään Tanja kävi suorilta nukkumaan. Sitten tulikin maanantai, ja Duunari-Tanja joutui lähtemään ei vielä ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa töihin. Illalla työpäivästä selvittyään Sportti-Tanja hoiti kuntoilut ostamalla HK:n sinisen ja siinä oli viikon lenkki. Sitten Kodinhoito-Tanja vielä pesi pyykit ja tiskasi, kunnen kaatui taas väsyneenä sänkyynsä.

On aika rankkaa yrittää yhtenä ihmisenä selvitä viiden ihmisen elämistä, joten pliiis, keksikää joku pian se kloonauskone!!

Terveisin: henkisesti (ja toivon mukaan pian fyysisestikkin) jakautuneesta persoonallisuudesta kärsivä skitsofreenikkonne, Tanja

Motivaatio

Meillä oli tänään mielenkiintoinen keskustelu työpaikan kahvipöydässä. En muista mistä keskustelu lähti, taisi olla ystäväni muuttoaikeista ja siitä, kuinka maiseman vaihdos tuo piristystä elämään, työmatkan lyhentyminen jättää vapaa-ajalle enemmän tilaa ja ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi kasvaa vapaa-ajan lisääntymisen johdosta. Totesin, että mulla kun kuluu koko päivä työmatkoihin ja töihin, niin olen päättänyt viihtyä työpaikallani, siellä kun kuitenkin vietän puolet hereilläoloajastani. Työkaverini totesi, että mulla on aikalailla oikea asenne. Ja niinhän mulla onkin! Jos mun työ olisi kurjaa, työkaverit kurjia, työmäärä kurja ja palkkakin kurja, niin mistä mä ikinä pystyisin imemään motivaatiota työni tekemiseen? Omiin työtehtäviini en juurikaan voi vaikuttaa, mutta siihen voin vaikuttaa, että hoidan vastaan tulevat tehtävät hyvin, tarkasti, oikein ja kunnialla. Tästä saan kiitosta, joka parantaa motivaatiotani. Työkavereitani en voi muuttaa, mutta siihen voin, miten itse suhtaudun muihin ihmisiin, ja kuinka itse otan huomioon muiden persoonallisuudet. Omalla iloisella ja arvostavalla asenteella saa yhteistyön sujumaan ihmeen hyvin, ja työviihtyvyyttä parantaa kummasti toimiva yhteistyö muiden työntekijöiden kanssa. Työmäärääni en juurikaan voi vaikuttaa, toki sen verran, että työmäärän ollessa aivan liian suuri, kieltäydyn kohteliaasti ottamasta lisätehtäviä itselleni. Työt pitää vain osata asettaa tärkeysjärjestykseen ja alkaa sitten ripeästi hoitamaan niitä. Paperipinon pienennyttyä pöydälläni, tiedän suoriutuvani hyvin töistäni ja tiedän olevani hyvä työssäni. Motivaatiota parantaa kummasti usko itseenä. Palkan kurjuuteeni en koe voivani vaikuttaa, työehtosopimuksen taulukosta kun se suoraan katsotaan, mutta siihen voin vaikuttaa, miten suhtaudun rahaan. Pari vuotta sitten, kun tein samassa työpaikassa pienemmällä palkalla osa-aikaista työtä sivutuloverokortilla, olin aina innoissani, kun sain "tonneja" tililleni palkkapäivänä. Kerran palkanlaskijani kuunteli hetken ja käveli sen jälkeen työhuoneeseensa tarkastamaan palkkani oikeellisuuden. Takaisin kävellessään hän vain totesi muille "joo, on se seonnut". Mutta minä vain tienasin "tonneja" ja olin iloinen. Nyt teen suuremmalla palkalla täyttä työaikaa normaalilla verokortilla, ja nettosumma on melkein kaksi kertaa suurempi kuin aiemmin, eli nythän mulla on siis paljon enemmän tonneja tilillä aina palkkapäivänä. Eli loppupeleissä palkkani taitaa olla aika jees, tai ainakin osaan suhtautua asiaan oikein. Eikä työni olekkaan missään määrin kurjaa.

Jos töissäni kaikki menee hyvin, niin miten sitten se vapaa-aika? Tai siis mikä vapaa-aika? Arki-iltaisin laitan yleensä ruokaa tai pelaan Angry Birds -kimbleä. Joskus saatan lukea Cosmopolitania hetken aikaa, kun pieni kämppikseni on mennyt nukkumaan, mutta sitten on taas aika mennä nukkumaan, että jaksaa seuraavanakin päivänä herätä töihin.

Viikonloppuisin sitten onkin enemmän vapaa-aikaa, mutta mihin sekin aina katoaa?

Viime viikonloppuna olin poikani kanssa kotona. Mitä sain aikaiseksi? Imuroin, pesin pyykkiä, huolsin hiuspidennykseni (jotka siis odottavat kiinnitystä päähäni), kävin lenkillä, kävin kaupassa ja juttelin tunteja puhelimessa naapurini kanssa. Tai no naapurin, se asuu tossa 400 metriä ostarille päin. No joo, siihen se viikonloppu sitten upposi. Ja taas tuli maanantai.

Edellisenä viikonloppuna olin perjantaina kummipoikani äidin ja poikien ja rattaiden kanssa lenkillä. Urheiltiin Kaitaalle ja tultiin meille syömään ruisleipää kinkulla ja salaatilla. Oikein terveellistä :) Tota mun neljävuotiasta tuntuu vaan toisinaan hölmöltä istuttaa rattaissa, mutta minkäs teet kun ei se jaksa kävellä koko matkaa. Ainakin tulee äidille urhelullinen reissu kun poika painaa 23 kiloa... Myöhemmin illalla tai oikeestaan yöllä istuttiin vielä mun sohvalla iltaa tai oikeestaan yötä mun naapurin kanssa. Tai no naapurin, se asuu tossa ostarilla. Lauantaipäivä kuluikin sitten nukkuessa, illalla lähdin eräille syntymäpäiville Helsingin Onnelaan. Portsari kattoi mun henkkareita helvetin pitkään ja kummastuneena, se ei vissiin uskonut, että olin oikeesti niin vanha, kun taisin olla kaikkia muita sen 6 vuotta vanhempi. Meijän ilta alkoi sillä, että meijät ohjattiin meijän vippinurkkaan ja sinne tuli joku 17v. muija jota kukaan ei oikeestaan tuntenut ja se sammui ja yrjös siihen sohvalle. Tervetuloa Onnelaan!!

Sitä edellisenä viikonloppuna lähettiin perjantaina mun ex-luokkalaisten kanssa Tallinnaan Silja Europalla. Laiva oli olevinaan hieno ja taattua Siljalineläistä laatua, mutta mun mielestä se oli oikeesti vaan pölynen, likanen ja kämänen ja täynnä yhtä hyttikäytäväkahdeksikkoa. Törmäsin laivalla yhteen tuttuun, johon olin tutustunut puoltoista vuotta sitten laivalla. Miten me aina satutaan samaan laivaan? Lisähupia reissuun toi se, että mun ex-luokkalaisen kummisedän bändi oli laivalla esiintymässä, ja sen jälkeen kun me oltiin todettu, että onpas hot kummisetä, niin saatiin todistaa kun koko laivan baari rynni lavan eteen kiljumaan, kun nekin vissiin huomas, että ompas hot kummisetä. Mutta meillehän se vaan sieltä lavalta vilkutteli. Okei, siis sille kummitytölleen, me muut vaan seistiin vieressä ja kuviteltiin, että se vilkutti meille ;) Tarkotus oli käydä aamulla maissa horjumassa, se suunnitelma kuitenkin tais mennä siihen, että herättiin vasta kaksi tuntia sen jälkeen, kun laiva oli lähtenyt Tallinnasta kohti Suomea. Ostin tax-freestä muutaman tuliaisen kotiin, ja illalla kotiin päästyäni menin kaljalavan ja vodkapullon kanssa toivottamaan hyvää 30-vuotissyntymäpäivää mun naapurille. Tai no naapurille, se asuu tossa vähän matkaa meiltä ostarille päin.

Bileristeilyn alussa

Hot kummisetä ;)

Darralagitus paluumatkalla

Sitä edellisenä viikonloppuna käytiin perjantaina kattomassa tälle tarinan alussa mainitsemalleni ystävälle asuntoa. Asunto jäi pohdintaan, muttei tainnut tulla kauppoja. Illalla mä menin ottamaan kuppia naapurilleni. Tai no naapurille, se asuu tossa ostarin toisella puolella. Ilta jatkui kuppilaan tohon naapuriin. Tai siis naapuriin, se kuppila on 20 metriä mun ulko-ovelta. Lauantaina menin aamudarratasotuslagituksille samaan kuppilaan missä olin eilen ollut. Jossain vaiheessa päivää huomasin istuvani keskellä vanhoja karvaisia miehiä, joista yks kähmi mun tissejä, toinen heitti läppää mun tisseistä, kolman nukkui nähden unta mun tisseistä ja loput tuijotti mun tissejä, joten katsoin parhaaksi lähteä käymään kotona paskalla ja sen jälkeen mennä hengaamaan naapurieni; sen mun kodin ja ostarin välissä asuvan ja sen ostarilla asuvan kanssa. Ja sekin ilta vei taas baariin. Sunnuntaiaamuna heräsin jostain naapurustosta ja kävelin kotiin.

Olen siis kaikki helmikuun viikonloput viettänyt enemmän tai vähemmän naapurieni kanssa enemmän tai vähemmän päissäni tai vaihtoehtosesti enemmän tai vähemmän pikku kämppikseni kanssa. Kuulostaa... aika normaalilta elämältä? Silti mä vielä pohdin, miksen koe mun vapaa-aikaani samalla tavalla tehokkaaksi ja tasokkaaksi, kun mun työntekoa. Siis mun vapaaajasta puuttuu se joku hohto. Vai voisiko kyse olla vaan siitä, etten ole osannut motivoida itseäni vapaa-ajan viettoon samalla tavalla, kun olen osannut motivoida itseni työntekoon? Kärjistettynä mulla on siis joku motivaationpuute tai asenneongelma mun vapaa-aikaan ja sosiaaliseen elämään. Kohtuu jännää, pitää varmaan yrittää tehdä asialle jotain ja keksiä joku motivaation lähde. Tänään mä ainakin sain hyvät motivaatiot mun elämään, kun nauroin ääneen, kun näin keskellä päivää ympäripäissään mun naapurin ja ex-naapurin. Tai no naapurit... toinen asuu ja toinen asui pari metriä meiltä pois päin ostarista.

Motivoivaa kevättä kaikille,
~ Tanja ~

Paluu BB-tauolta ja tonneittain työllistymistä

En oo tässä muutamaan kuukauteen kirjotellu oikein mitään. Voisin keksiä huonoja tekosyitä, mutten oikein jaksa, koska omasta blogistani jota kirjotan omaksi huvikseni en koe olevani kenellekkään tilivelvollinen. No, yksi oikea syy on se, että kun viimeisin BB-kausi alkoi, se oli ensimmäinen kausi oman kauteni jälkeen. Ja koska monet ajattelevat minua vain BB-Tanjana, niin joku ehkä haluaisi lukea BB-Tanjan BB-mielipiteitä BB-kaudesta. Lyhyesti sanottuna: Iralla oli hauskat jutut, Irina oli cool, Jonin läpät iski mun kieroutuneeseen huumoriin, Petterin poistaminen oli harmi, Tea oli tooooooosi igQ ja Teija oli hyvä voittaja, kun oli niin erilainen kun aiempien kausien voittajat. Se siitä, ketä oikeesti enää kiinnostaa, nyt on jo tammikuun loppu!? Menneen BB-kauden aikana mä yritin kirjottaa BB-blogia silloisen Suosikin Chaostubeen, enkä oikein jaksanut kirjoittaa kahta blogia samaan aikaan. Ensimmäisessä Chaostuben päivityksessäni heitin random arviota alussa taloon kävelleistä asukkaista, toisessa päivityksessä pohdin, kuinka haastavaa talossa on käydä paskalla, kolmannen päivityksen kirjoitin unilääkedoupeissa ja sen kuuloista onkin, kun mä peilaan omaa kevään salatehtävääni ja talon asukkaita sekä neljännen päivityksen lässytin siitä, kuinka olin jälleen kerran darrassa katsomassa Talk Showta. Lukekaa täältä jos kiinnostaa, mua ei ainakaan kiinnosta enää. Chaostubesta löytyy myös mun ja Nikon haastattelu BB 2012 Kick Off iltana, jossa en ole jännittynyt ja heitä pimeetä läppää juuri lainkaan...

En siis saanut aikaan kirjotettua kahta blogia samaan aikaan. Enkä oikeestaan edes yhtäkään. Chaostubeenkin kirjotin tosiaan huimat 4 kertaa, vaikka Big Brother kesti sen 14 viikkoa. No luuseri mikä luuseri ;)

En muista oonko avautunut täällä blogissani siitä, kuinka vietin viime kesän työttömänä, eli siis lomaillen työttömyyskorvauksilla. Kesä 2012 oli tosi cool ja parhaimpina muistoina kyytien pummiminen ympäri suomea poikani kanssa ja ilman, sekä kaikki hullut festaririehat, esim Seinäjoen vauhtiajot, Riihimäki Rock, Myötätuulirock, Aurafest, Tammerfest, Wanajafest, Rentofest ja muutama muu fest. Jossain vaiheessa elokuuta mua kuitenkin oikeesti alko vähän ahdistamaan kun mä huomasin kuinka vaikeeta tässä taloustilanteessa, tällä koulutuksella, tällä työkokemuksella, tällä pärställä ja tällä mailiosotteella (hain aina töitä ihan vaan vittuillakseni elämälle mailiosoitteella bb-tanja@suomi24.fi) on saada töitä. Tietenkin asiaan vaikutti varmasti myös aika paljon se, millasia töitä mä hain ja se, että mulla on päiväkoti-ikänen lapsi eli en voi tehdä liikaa liian myöhäsiä iltoja enkä öitä. Enkä oikeestaan liian aikasia aamujakaan. Kun nostaa työttömyystukia Kelalta, Työkkäri pakottaa hakemaan töitä. Jos ei keksi mitään järkevää perustelua miksei ehdotettua työtä voisi tehdä, on kyseistä paikkaa pakko hakea. Näinpä ajauduin mitä typerimpiin työhaastatteluihin. Yhdessä paikassa haastattelijan silmät muljahtivat, kun kysyin, että "Jaa, no jos tää sopimus tehtäis nyt sit määräaikaseks, niin miten sen sit pystyy irtisanoo kesken kauden vai pystyyks sitä sit ollenkaa?" ja toisessa paikassa haastattelija oli jo ihan kaivamassa sopimuksia laatikosta, kunnes hän kysyi, voinko ottaa lävistykseni pois, heidän ketjullaan kun ei saa olla työntekijöillä näkyviä lävistyksiä tai tatuointeja. Mua vitutti kyseinen sääntö, koska 1) ketjulla, joka ei myy elintarvikkeita lävistykset eivät voi olla hygieniariski 2) mä en oikeesti edes halunnut sitä työpaikkaa koska se työpaikka oli perseestä, palkka perseestä, tarjottu työmäärä perseestä, työajat perseestä ja haastattelijakin osoittautui suhteellisen perseestä olevaksi 3) Liian vanhoillista touhua; jos sua ei kukaan jossain varastossa ees näe, niin miks pitää olla ulkonäkösääntöjä? 4) Mäkki-ajoilta muistan, kuinka vittumaista oli joka työvuoron jälkeen rykiä lävistyksen umpeutuneisiin reikiin, eli oikeastaan mulla oli silloin jatkuvasti avohaava huulessa. Asiallisena ihmisenä vastasin, etten oikeastaan halua työn takia luopua lävistyksistäni, mutta saahan ne irroitettua työn ajaksi jos on ihan pakko, mutta mielummin peittäisin ne esim. ihoteipillä. Kerroin myös, että tatuointejakin multa löytyy, mutta sellaisista paikoista, etteivät ne näy työvaatteiden alta. Paperit piiloon ja "joo, no me soitellaan" ja onneksi eivät ikinä soittaneet, koska se palkka ei tosiaan ollut yhtään työttömyyskorvausta suurempi...

Olin edelleen työtön, ja vietin leppoista päiväni BB 24/7:a katselleen, lenkkeillen sekä poikani kanssa leikkien ja retkeillen. Toisinaan viikonloppuisin tuhosin aivojani alkoholilla, niinkuin perus työttömän kaupungin vuokra-asunnossa kuuluukin.

 Sitten, jostain kumman syystä eräänä kauniina syyskuisena päivänä mun puhelin soi "Tanja, tuutko töihin?" Ja siitä lähtien olen käynyt töissä tienaten "tonneja", kuten itse asian ilmaisen. Kulkuyhteydet duuniin on hyvät jopa Lahdesta, harmi vaan et mä en pääse nauttimaan tästä suuresta etuudesta kun asun Olarissa, mistä matkaa joutuu tekemään ruuhkassa julkisilla vaikka kuinka pitkään. Sinäänsä huvittavaa, että heti kun sain töitä, alko mun puhelin soimaan ihan mielenkiintosista työpaikoista, että nekin ois halunnu mut. Sorry honey, menin jo! Syys- ja lokakuun ajan mä jotenkin yritin ees vähän säilyttää puoliaktiivisen olemukseni ja lenkkeillä joka ilta...ja joka toinen ilta...ja ees kerran viikossa... mutta viimeistään marraskuussa, kun siirryin hoitamaan tämän hetkistä työsarkaani, jäi lenkkeily kokonaan mun viikkorutiineista, kun alkoivat työpäivät venymään sen mittasiks, etten oikeestaan juurikaan ehtinyt muuta tekemään kun käymään töissä ja nukkumaan. Toisinaan teen myös ruokaa tai käyn suihkussa. Koska kaikki aikani kuluu töihin tai työmatkoihin, en oikein ole jaksanut viimeaikoina meikata, ja musta on alkanut tuntumaan, etten ehkä enää osaakkaan. Myös hiuspidennykset otin irti, kun ne alkoi kasvaa liian pitkälle juurista. Jossain vaiheessa huomasin, ettei mulla oikeastaan ole muuta elämää kuin työ, ja peilikuvakin näytti aika rumalta kun olin kalju ja silmätön. Niinpä päätin jossain vaiheessa, että perjantai-illan pitkät työpäivät ovat nyt historiaa ja poistun työpaikalta aina perjantaisin viimeistään neljältä. Viime viikolla päätin vähän tsempata myös ulkonäönkin suhteen ja laittaa taas ripsipidennykset, joten nyt en näytä enää ihan niin rupsahtaneelta. Myös hiuspidennyksen takaisin laitto on tässä työn alla. Työllistymisen lopputulos: koen tekeväni työtä jolla on tarkoitus (vaikkei työnantajani olekkaan Suomen Armeija), minulla on mahdollisuus (vai pakko?) kehittyä työssäni jatkuvasti, koen itseni tärkeäksi, sekä olen lihonut vaikka kuinka paljon, kun kaikki aika menee töissä istumiseen sekä bussissa istumiseen. Mutta eikös ne sano, että lihavat on leppoisia? On muuten harvinaisen paska sanonta, noin paskan sanonnan keksijälle voisin vaikka vetää kilarit :D

Jossain vaiheessa viime aikoina tuli myös joulu. Parhaimmat joululahjani olivat Guessin laukku, Jeijjon ja Nupin CD, Lumia 800 sekä hyasintti. Guessin laukku tuli äitiltä. Jeijjon & Nupin CD tuli kysisen duon ensimmäiseltä puolikkaalta, kuulemma uskollisesta fanituksesta sekä hyvästä markkinoinnista. Lumia 800 tuli yheltä mun kaverilta, kun mun edellinen puhelin oli kuulemma niin ruma, ettei se jaksanut kattoa kun mä käytin sitä. Ja hyasintit sinäänsä on ihan pellejä, mutta se tilanne missä mä sain sen: istuin bussissa aaton aattona ja mies joka näytti partansa ajelleelta joulupukilta antoi tuntemattomalle naiselle kukkakimpun, kun se olisi kuulemma jäätynyt miehen kotimatkalla. Sitten mies kääntyi mun puoleeni ja ojensi hyasintin sanoen "Ota sä tää ettei sulle tuu paha mieli!" Mies jäis pois bussista, ja mä jäin hyasintti kädessäni bussiin tuntemattoman yhtä hölmistyneen kukkakimpullisen naisen kanssa.

Jossain vaiheessa oli myös Uusi Vuosi. Vuoden vaihteen vietin neljän ystäväni kanssa ajellen autolla ympäri Espoota välillä pysähdellen ampumaan raketteja. Kun kello löi seuraavan vuoden puolelle, seistiin me vesisateessa Barona Areenan parkkipaikalla. Lupasin tälle vuodelle yrittää hankkiutua eroon inhottavista ihmisistä elämässäni, ja yrittää haalia ympärilleni vain sellaisia ihmisiä, jotka rakastavat, arvostavat ja kunnioittavat minua sellaisena kuin olen. Toisena lupauksena päätin yrittää alkaa vähän liikkumaan enemmän, se kun oli viime aikoina vähän jäänyt. Kuitenkin yritän välttää kliseistymästä liikaa, enkä lupaa juosta maratonia tai alkaa käydä zumbassa tai salilla enkä laihtua kymmentä kiloa. Pointtina on ehkä vaan näyttää samalta kuin viime keväänä, silloin olin ihan riittävän hot ;)

Toivotetaan nyt läpällä vielä kaikille hyviä Itsenäisyyspäiviä, Jouluja, Uusia Vuosia ja vaikka syntymäpäiviä. Yritän alkaa päivittelemään blogiani taas vähän ahkerammin.

Terveisin tililleen "tonneja" haaliva, elämätön ja lihonut Tanja ;)

Rakas lapsi

Mulla on aina ollut paljon lempinimiä, niin ajattelin nyt vähän avata kaikille mistä niitä lempinimä oikein tulee.

Tatti: Mua on sanottu muistaakseni päiväkodissa ja ala-asteella Tatiksi, mulla ei oo hajuukaan mistä se nimi tulee, mutta ala-astekaverit kutsuvat Tatiksi vieläkin. Kai ne jo silloin näkivät, että musta tulee isona sieniä popsiva luuseri ;) Vai kaavailivatkohan ne musta herkkutatin ja kanttarellin poimijaa ja torimyyjää? Vai ajatteliko ne, että mulla on varpaissa sieniä? No joo, koska en edes muista kuka kyseisen lempinimen on keksinyt, on nimen alkuperää vähän haastavaa alkaa selvittämään. Jos mun pitää kirjottaa kyseinen lempinimi johonkin, mä kirjotan sen yleensä pienellä kun se näyttää hauskemmalta, niinkuin "tatti".

Tanyya: Mä käytin teininä nettifoorumeilla nimimerkkiä "Tanya" tai "Tanya-88" tai muuta vastaavaa. Sit kerran kun oltiin kaverini kanssa avustamassa kehitysvammasia tai onnettomuudessa vammautuneita kuntoutumaan, ja käytii siinä välissä tekemässä meille ruokaa, oli keittiössä muitakin kokkaajia. Me juteltiin siinä sitten kaikki keskenämme toisillemme ja esittelin itseni Tanjaksi. Jostain kumman syystä kaverini kuitenkin alkoi kutsumaan mua TanYYYYaksi painottaen Y:tä astatta enemmän, jonka johdosta ne kaksi muuta tyttöä alkoi kuvitella, että mun nimi äännetään Y:llä. Mua huvitti tilanne suuresti, mutta päätin olla oikaisematta asiaa. Sen jälkeen kyseinen kaverini, minä ja oikeastaan kaikki muutkin alkoivat kutsumaan minua Tanyyaksi. Sen jälkeen aloin käyttämään nimimerkkinäni Tanyyaa, ja kerran mun piti tehdä itselleni mailiosoite ja koska "tanyya@blaablaablaa" sekä "tanyya88@blaablaablaa" oli varattuja, meni mulla hermot ja loin itselleni mailiosoitteen jota kukaan muu ei varmasti olisi jo käyttänyt "tanyyaonparas@blaablaablaa". Toisinaan nolotti käyttää kyseistä mailiosoitetta asiallisissa yhteyksissä. Tanyya on jäänyt käyttöön edelleen, ja lähinnä mua kutsuu Tanyyaksi mun yläasteaikaiset kaverit.

Ganja: Ganjahan tarkoittaa kannabista, eli huumetta. Tää nimi ei kuitenkaan liity mun päihteiden käyttöön mitenkään, koska sain nimen raskaana ollessani, ja ylläri, sinä aikana en tosiaan käyttänyt mitään päihteitä; en tupakkaa, enkä edes pientä alkoholihuikkaa. Lempinimen keksi mulle eräs kaveri, joka totesi, että Ganja on bileissä toivottu vieras ja Ganjan kanssa on aina hauskaa. Ganja on aina paikalla ja Ganja ei petä koskaan. Ganja myös jokseenkin kuulostaa mun oikealta etunimeltäni, Tanjalta. Ganja on niinkuin Tanja G:llä. Lempinimeni Ganja on keksitty joskus vajaa 5 vuotta sitten, ja aika hyvin jäänyt käyttöön. Ganjaksi mua kutsuu edelleen aika moni ihminen, jotka on tutustunut muhun tässä muutamien vuosien sisällä. Toki mun eräs kaveri totes, että "Voi vittu et on tyhmä nimi, sehän kuulostaa joltain narkkarilta ja ku sä et sitä oo nii ei toi nimi sovi sulle ollenkaan. Mä ainaki sanon sua mielummin Seksikkääks Punapääks!" Nyt kun mä oon blondi, niin en ole ihan varma miksikä se mun kaveri mua nykyään kutsuu...

Mamma: Tääkin lempinimi tuli käyttöön mun raskausaikana. Lähinnä kai duunikaverit ja muutama muu alkoivat kutsumaan mua Mammaksi, ja kun olin aika monelle ainut kyseiseltä pikaruokaravintolaketjulta äitiyslomalle jäävä tuttu, niin mä aika nopeesti brändäydyin McMammaks, ja samaa nimimerkkiä mä käytin myös aina kirjotellessani duunin lokiin. Tiedoksi urpoille, että loki on se pieni vihko breikkihuoneessa, mihin voi kirjotella "moi, voiks joku ottaa mun vuoron ens ti 15-22" tai "moi, haluuks joku tulla mun kaa DTM:n ens pe?" tai "moi, halusin vaan kertoo teille kaikille et ootte ihQi!". Mammaksi mua kutsuu vielä muutama tyyppi joissain tilanteissa. Sillon kun mua alettiin kutsumaan Mammaksi, olin aina kaikissa porukoissa ainut äiti, mutta nykyään kun lapsia on jo joka toisella kaverilla, on Mamma kokenut aika suuren inflaation.

BB-Tanja: Osallistuin joskus villissä nuoruudessani (eli vuosi sitten) tosi-tv-formaattin, jonka nimi oli Big Brother, ja kaikkiin siellä olleisiin henkilöihin liitetään talossaoloaikana BB-etuliite. Koska kyseisen formaatin kautta julkisuuteen tulleet ihmiset ovat niin noloja, säilyy BB-etuliite heidän nimissään myös televisio-ohjelman loputtua muistuttamassa kaikkia siitä, että kyseinen ihminen on niin nolo luuseri, että on osallistunut Big Brotheriin. BB-Tanjaa käyttää lähinnä ihmiset, jotka eivät tunne mua oikeasti, vaan ovat vain nähneet televisiosta, lehdistä tai internetistä, sekä kaverit toisinaan, kun haluavat muistuttaa mua siitä kuinka nolo jätkä olen. Joskus kaverini kutsuvat minua BB-Tanjaksi, kun haluavat lesota muille kuulijoille, että "hei, mä olen tän julkkiksen kaveri". Siinä vaiheessa mua alkaa aina vähän nolottamaan, koska ilmeisesti kyseiset kaverini eivät tiedä, että BB-etuliite tarkoittaa samaa kuin "nolo".

Mussu: Mä tykkään lehmistä ihan hulluna. Ne on niin ihania. Mä keräilen niitä, siis pehmolelulehmiä. Pentuna mä myös piirtelin lehmiä, leikkailin maitotölkeistä lehmien kuvia, keräilin lehmäkortteja jne. Aina toisinaan mä myös leikin olevani lehmä. Me keksittiin mun siskon kanssa, että lehmien nimet pitää aina alkaa "Mu" niinkuin Muu, Muhtava, Muilu, Murtelo, Mussu jne. Jostain syystä Mussu jäi mun lempinimeksi, ja ainakin siskoni kutsuu minua vieläkin Mussuksi.

Lehmä: Lehmäksi minua sanoo toisinaan siskoni, tosin hän käyttää mielummin nimitystä "Lempi lehmäni", se kun saa minut tuntemaan oloni tärkeäksi. Olen jonkun lemppari! Lempinimeä Lehmä käyttää myös toisinaan ohikukijat kadulla, sekä internetissä nimimerkin takaa haukkujat.

Huora: Huoraksi minua kutsuu lähinnä kateelliset ja katkeroituneet ihmiset. Usein miehet, jotka eivät ole säälittävästä vonkauksestaan huolimatta saaneet pillua kutsuvat minua Huoraksi, mitä en oikein ymmärrä, koska eikö huora nimenomaan ole se, joka antaa sitä pillua asiakkailleen? Itse yleensä totean tämän lempinimen kuullessani, että "Joo niin oon, mut harmi et sul ei oo varaa muhun!" Huoraksi minua kutsuvat myös naiset, jotka ovat kateellisia tai katkeroituneita siitä, että mulla on mies (jonka he olisivat halunneet), hieno käsilaukku, vaaleenpunanen paita, tekoripset tai iso perse, joka ei ees haittaa mun menoa. Toisinaan kateelliset tai katkeroituneet naiset saattavat myös sanoa mua Huoraksi ihan vaan sen takia, että kävelen kadulla, syön purkkaa tai käytän pipoa. Heille yleensä totean tienaavani ammatillani hyvin.

Sen lisäks mulla on monia muita lempinimiä, mutten jaksa niitä kaikkia tähän listata, tai sitten ne ovat vaan niin noloja, etten kehtaa kertoa niitä kenellekkään. Kuitenkin lopputuloksena on todettava, että koska mulla on niin paljon lempinimiä, mun on pakko olla todella rakastettu ihminen. Rakkaalla lapsellahan on monta nimeä.

Rakkaudella,
Ganja, Tanyya, tatti, BB-Tanja, Mamma, Mussu, Lempi lehmänne, Huora ja monet muut persoonani ;)

Lähiöprinsessasta pintaliitopelleksi

Mun on pitänyt jo pidempään saada aikaan kirjotettua tää päivitys mun tyylin muutoksesta. Nytpä sen teen. Noh, eli pointtina on se, että mulla oli aiemmin mustat hiuspidennykset, jotka koostuivat viime helmikuussa laitetuista sineteistä ja toukokuussa lisätyistä teipeistä. Olin jo aiemmin päättänyt, että joskus kesän aikana vaihdan väriä vaaleaksi, ja starttaan uuteen syksyyn uudella lookilla.

Eräänä kauniina heinäkuun sunnuntaina mä sitten kyllästyin mustiin pidennyksiini, ja aloin nyhtämään niitä pois päästäni yksitellen. Ja voi että näytin sen jälkeen kaljulta! Missä mun hiukset oli?

OMG!! Mähän näytin ihan BB-Tanjalta!! Paitsi että mun hiukset oli paljon kuluneemmat, harvemmat ja haalistuneemmat! Kaivoin kaapista pipon ja päätin, että pidän sitä päässä seuraavat muutamat tulevat ajat, vaikka olikin heinäkuu! Levitin hiuksiini aikoja sitten Tallinnasta ostetun blondaus aineen, että saisin vaikka mahdollisimman pian tämän projektini loppuun, ja saisin taas kävellä ilman pipoa!

Jäipäs ne pelottavan tummiksi... Tais olla syy sen että ainetta oli liian vähän ja se oli niin vahvaa, että poltti päänähkani täyteen reikiä ja oli pakko pestä aine pois jo vähän ennen vaikutusajan loppua... Mua alkoi vähän epäilyttää tää koko projekti. No, jatkoin muutaman päivän päästä projektiani kuitenkin laittamalla päähäni lisää halpoja, vaalentavia, hiusvärejä.

Hiusväri vaaleni vähän, mutta jäi kuitenkin hirveän väriseksi oranssiksi, ja vain juuri muuttui ihan valkoiseksi. Pipokausi jatkui edelleen... Seuraavaksi ammuin päähäni lisää vaalentavia aineita sekä sinipigmenttikäsittelyn...

...jonka tuloksena sain hiuksiini harmaita ja vihreitä raitoja. Jiippiii! taidan painaa pipon syvemmälle päähäni. Onneksi on edelleen heinäkuu. Vaikka hiukseni olivatkin hyvin kärsineet, ne olivat tässä vaiheessa niin saatanan rumat, että mun oli ihan pakko ampua niihin seuraavana päivänä ensin värinpoisto ja sen jälkeen hopea-tuhkanvaalea-värisekoite.

Tässä vaiheessa hiukseni olivat jo sen näköiset, että pystyin kulkemaan ulkona ilman pipoa. Osa ihmisistä jopa sanoi, että hiukseni olivat näin todella hienot ja minun pitäisi jättää ne tällaisiksi. No, onnksi minua ei vittuakaan kiinnosta muiden mielipiteet, varsinkin kun olen huomannut, että jokainen vastaantulija kuvittelee tietävänsä aina parhaan vastauksen siihen mitä minun pitäisi tehdä, mitä laittaa päälle, miten laittaa hiukseni ja miten käyttäytyä. Mitä syödä, missä käydä ja lässynlää. Ja vaikka näytänkin tässä kuvassa hyvältä, halusin kuitenkin hiukset jotka eivät ole keltaiset. Niinpä heitin hiuksiini vielä muutaman hopeakäsittelyn.

Sen jälkeen mun kaveri Henni vetäs mulle pään täyteen vaaleita raitoja ja iski Rapunzel of Swedeniltä tilatut hiukset teipeillä mun päähän.

 Pidennykset oli vähän keltasemmat kun mun omat hiukset, joten mä heitin niihin vielä liilan hopeahoitoaineen. Annoin sen olla vähän liian kauan, joten lopputulos oli siniharmaa. Tulos neutralisoitui muutamassa pesussa, lopputulos oli... No, mistä kukin tykkää.

Hmmm... kaikki saa tykätä mistä tykkää, mutta tärkeintä kai on, että itse olen tyytyväinen lopputulokseen. No, en ole ihan varma olenko, sillä projektin alussa mustilla pidennyksillä näytin itseltäni, eli Olarin getholähiön lähiöprinsessalta Ganjalta. Hiusprojektini jälkeen näytän siltä Seiskan keskiaukeaman pintaliitopelleltä, joka bilettää Tigerissa ja jonka elämän ainut tavoite on päästä keskiaukeamalta kanteen. Kun mietin vanhaa ja uutta lookkiani, tykkään molemmista, sillä jokatapauksessa näytän ihan helvetin seksikkäältä, mutta tunnen olevani enemmän itseni näköinen vanhalla tukalla. Uuden tukan takia pelkään, että joku alkaa pitää mua pinnallisena pellenä, koska siltähän mä näytän. Toisaalta, koska vaikka tukka muuttuu, olen kuitenkin ihan sama pelle jätkä sisältä, ja jos jollain on joku ongelma mua tai ulkonäköäni kohtaan, niin ostappa Intersportista tuliterät Northbrookit ja suksi vittuun tai hiihdä helvettiin, minua ei oikeastaan kiinnosta!

Terveisiä kaikille pintaliitopelleille siskoilleni,
Edelleen sama Lähiöprinsessa, Ganja