Seuranani jäätee

Mun tekee mieli kirjotta. Musta tuntuu, että mun ajatukset on ihan solmussa, lähinnä kaiken suhteen. Yleensä kun mä puran mun ajatuksia kirjottaen, ne jotenkin selkeytyy ja saan vähän perspektiiviä elämääni ja ajatuksiini. Nyt musta vaan tuntuu, etten edes tiedä miten aloittaisin ajatusteni purkamisen. Mulla on kaikkeen niin monta näkökantaa, etten oikein osaa sanoa yhtään mistään yhtään mitään.

Viime perjantaina olin kavereitteni tupareissa. Ne muutti yhteen, Helsinkiin. Niillä oli tosi kiva kämppä, ja niitten tupareissa oli tosi kivaa porukkaa paikalla. Pieni insidetiimi, jonka seurassa mulla on aina hyvä olla. Meillä kaikilla on erilainen musamaku; mä kuuntelen räppiä, kaveri fiilistelee suomalaisia hempeitä rakkauslauluja, toinen kaveri laittaa soimaan Marja Tyrniä, kolmas hilipatihippaa-onnela-musiikkia ja neljännelle on loppupeleissä ihan sama, kai sitä lähinnä naurattaa kuunnella meijän muiden DJ-faitteja :) Bileistä lähdin puolen yön aikaan siirtymään kotiin. Tai siis mun naapurin kotiin, mutta loppupeleissä taitaa olla aika sama. Olari kun Olari, eipähän tarvitse olla yksin.

Ja mites tää mun muu sosiaalinen elämä. Se on vähän solmussa. Tuli tossa lauantaina suututettua pari kaveria. Toisen bileet mä vähän feidasin, vaikka olin luvannut mennä. Tai no kyllähän mä meninkin, käymään puoleks tunniks, kun kaverini oletti mun olevan paikalla koko illan alotteluista baarin kautta lopetteluihin. Sitten mä taisin suututtaa mun toisenkin kaverin, kun aloin purkamaan julkisesti meidän välisiä asioita muille paikalla olijoille, eli sen mun kaverin kavereille. Olinpas tyhmä. Ja maanantaina kun puhuin sen kaverini kanssa, hän luuli minun suuttuneen hänelle, kun olin poistunut niin äkisti paikalta. Puhuttiin asiat kuntoon, kumpikaan ei ollut toiselle mistään missään vaiheessa vihainen ollutkaan, molemmat oli vain käsittäneet vähän väärin. Silti mä oon jotenkin vähän pettynyt itteeni, koska mun mielestä mä tein tyhmästi.

Kuitenkin viikonlopusta jäi päällisin puolin hyvä fiilis. Tutustuin pariin uuteen, mukavaan ihmiseen, otin chillisti ja liikuin ulkona. Kuitenkin jäi kalvamaan, että toimin muutamassa asiassa tyhmästi lähimmäisiäni kohtaan.

Mä mietin, millanen ihminen mä oikein olen, kun mulla ei ihan oikeasti ole mitään tietoa. Mä tiedän, millasena muut ihmiset mun ympärillä mua pitää, mutta huomaan, etten ole sellainen. Vai olenko? Joskus kai olen. Ja eniten mua pelottaa, millaiseksi ihmiseksi mä olen muuttumassa, kun onnistun satuttamaan ihmisiä mun ympärillä. Voinko tukeutua siihen, että jokainen meistä tekee välillä virheitä? En halua selittää tekemisiäni sillä, koska silloin musta tuntuisi, että pakoilen vastuuta omista tekemisistäni. Kai mun täytyy vaan yrittää tajuta, että niin kauan kun mulla on huono omatunto jos olen jotain loukannut, niin kauan mä olen loppupelissä hyvä ihminen. Siinä vaiheessa, kun mua ei enää haittaa loukata muita, mun pitää alkaa huolestumaan ittestäni. Mutta siinä vaiheessahan on jo myöhäistä.

Eilen oli töissä jotenkin väsynyt, epäsosiaalinen ja kurja olo. Mun piti töiden jälkeen mennä piristämään elämääni kaverilleni, jonka piti askarrella mulle uusi lookki, eli siis uudet hiukset. Kaverini sairastui, ja joutui feidaamaan, ihan ymmärrettävää. Olin kuitenkin ehtinyt järjestää jo lapseni muualle hoitoon, joten istuin töissä illalla vähän pidempään. Kun vihdoin pääsin lähtemään, oli kello paljon, ulkona tuuli ja olin kuoleman väsynyt. Tarkoitus oli vaihtaa bussia Tapiolansolmussa ja mennä suorilta kotiin. Masensi jo valmiiksi mennä yksin tyhjään kotiin. Kuitenkin satuin sattumalta saamaan kivan tekstiviestin ja sitä lukiessani ajoin pysäkin ohi. Aloin nauraa itselleni ääneen bussissa. Jäin pois Omenalla ja menin hetkeksi kaupoille kummipoikani ja ystäväni kanssa. Piristyin. Olipas kivaa seuraa! Mukaan tarttui kahdet uudet farkut, molemmat hemmetin hienot! Mentiin ruokakauppaan ja ostin margariinia, se alkoi olla kotona loppumaan päin. Olin niin väsynyt, ettei mieleen tullut mitään muuta mitä pitäisi ostaa. Hetken mielijohteesta ostin maksamakkaraa, koska se oli alennuksessa ja maistuu hyvältä ruisleivällä. Sitten mua alkoi taas masentaa mennä yksin tyhjään kotiin ja ostin seurakseni iltaa viettämään persikkajääteen, jos sen litkiminen vaikka piristäisi yksinäistä oloani. Lopulta pääsin kotiin, ja kun purin kauppakassit ja huomasin taas kuinka hienoja mun uudet housut oli, tuli vähän parempi mieli. Illalla sängyssä peiton alla sanoin ääneen "Hyvää yötä Tanja" "Hyvää yötä" ja toivoin, että joku, kuka tahansa oisi ollut taputtamassa mua päähän ja toivottamassa hyvää yötä.

Töissä menee hyvin. Mun työpyötä on aika tyhjä. Tänään menin töihin, hoidin omat työni, hoidin poissa olevan työkaverini työt ja mulla oli tosi ahkera, hyvä ja aikaansaava fiilis. Sitten kun ei ollut enää töitä, tuli ihan idiootti olo. Mitä helvettiä mä siellä enää tein? Menin pyytämään työkaverilta lisää hänen töitä ja aloin tehdä niitä. Taas oli ahkera fiilis. Mutta sitten huomasin, että multa puuttui pari paperia joten en niitäkään töitä saanut kaikkia tehtyä loppuun. Ja sitten kello olikin jo niin paljon, että piti lähteä kotiin. Myöhästyin bussista. Ja taas oli kurja fiilis odottaa kylmässä seuraavaa bussia tietäen, että tulen myöhästymään sieltä, missä olin sopinut johonkin aikaan olevani.

Lopulta pääsin kotiin. Väsyttää. Onneksi jääteetä on vielä jäljellä.

Tulipas purettua viikon tapahtumia. Eipä tunnu pää yhtään selkeämmältä, joten vituiksi taisi mennä tämäkin yritys. Pää on edelleen sekaisin kun seinäkello, enkä oikein tiedä mitä mun pitäisi mistään ajatella. Kaikki mitä viime aikoina on tapahtunut, saa mut jotenkin tuntemaan itteni hirveän pieneksi, heikoksi ja yksinäiseksi. Samalla oon huomannut, että mä ihan oikeesti pelkään yksinäisyyttä. Eli toisin sanoen, mä haluun viereeni pudasta, luotettavaa, ymmärtävää, ehdotonta, lojaalia, lämmintä rakkautta. Luultavasti mulla sellasta jo on, en vaan ole vielä asiaa huomannut.

Vois vaikka lähtee aarteen metsästykseen, jos löytyisi jostain lähiöiden Robin Hood, joka urhoollisesti auttaisi köyhiä :)

~ Tanja ~