Stressaako? Ota ystävä!

Ensimmäinen blogimerkintäni käsitteli... ei mitään järkevää? Nyt mä voisin puhua vaikka tunteista. Siis en oo aikeis alkaa lässyttää mitään kovin hempeetä, mut ihan yleisesti pohdin sitä mitkä asiat tekee ihmisen iloseks tai surulliseks.

Mä oon ollu täs viimeaikoina aika stressaantunu ton koulunkäynnin kanssa. Kun missasin koko syyslukukauden, on lievästi sanottuna haastavaa hypätä kelkkaan mukaan kesken aiheen. Opi nyt sitten tekemään tilinpäätös ennen kuin osaat kauden aikaset tilikirjaukset. Sama kun lapsi opettelis tangon askeleet ennen ku osaa kävellä. Lisästressiä tuo se, et mun pitää tässä pikaseen ohimennen suorittaa ne syksyllä missaamani opinnot muun koulutyön ohessa. Tarkoituksena kuitenkin on valmistua koulusta ens keväänä, eli samaan aikaan kun muut mun luokalla. Mulla vaan on opiskeluun käytettävissä neljäsosa vähemmän aikaa kun muilla, kiitos viime syksyn. No, eikai se mitään, mähän oon Tanja niin mä pystyn mihin vaan :)

Sit kun on yks niin suuri stressaava juttu elämässä, alkaa sitä stressiä kertyä kaikesta muustakin mahollisesta. Mulla on aina ollu ongelmana se, et kun joku haluu mut johonkin bileisiin, shoppailemaan, leffaan, kahville, ruokkimaan kissoja tai kastelemaan kukkiaan oman lomamatkansa ajaksi, niin mä en jotenkin osaa kieltäytyä. Tai buukkaan aina kalenterini täyteen menoja, jotka mua ei ees oikeesti yhtään kiinnostais. Näin järjellä ajateltuna, miks mun pitäis maksaa kymppi ja kuluttaa kolme tuntia omaa aikaani siihen, että nään jonkun paskan saksalaisen toimintajännärin, jos ei se missään määrin tee mua iloseks. Tai miks mun pitäis matkustaa kerran päivässä viikon ajan tunti johonkin Ala-Malmille ruokkimaan yhtä hemmetin kissaa, jolle mä oon sitäpaitsi allerginen!! Ja mitä iloa mä saan siitä, että joka viikko ravaan samoissa baareissa, samassa seurassa, samoissa vaatteissa ja aina pää niin sekasin et menee seuraavakin päivä ihan hukkaan ja aina harmittaa et voi hitto miks tuli ees lähettyä. Niin, no siks tuli lähettyä et en osannu kieltäytyy, enkä halunnu et mulle suututaan jos feidaan. Vuonna 2011 mä teinkin uudenvuodenlupauksen, että opin kieltäytymään asioista, jotka ei tee mua missään määrin iloseks. No, siitä lupauksesta oonkin jo lipusunut aika paljon, mut onneks nyt onkin jo vuosi 2012, eli edellisvuoden lupaukset ei ole enää voimassa. Silti ois hyvä välillä edelleen muistaa miettiä, että mihin mä oikeesti haluan käyttää aikani.

Ja kun tressiä on kertynyt tarpeeksi, alkaa ihan naurettavat pikkujutut stressaamaan. Mun pitäs tiskata. Ja siivota keittiö. Mun pitäs korjata mun rakkaat pinkit lehmäpyjamahousut. Ja viedä roskat. Ja pullot kauppaan, ja ku niit on normaaleja panttipulloja, lidlin pulloja ja alkon pulloja, nii miten mä ikinä ehin viedä ne kaikki palautukseen eri paikkaan! Sit pitäs pestä pyykkiä. Ja vaihtaa lakanat. Ja kattoo läpi mun vaatekaappi ja rikkinäiset vaatteet korjata tai heittää roskiin ja ne ehjät, joita mä en käytä laittaa kierrätykseen. Sit pitäs viedä ja hakee lapset tarhasta. Sit pitäs varmaa tehä ruokaa ja syödäkkin jotain. Ja ottaa päikkärit, et jaksaa sit illalla. Sit mun pitäis siivota olkkarin pöytä ilmaisjakelusta. Ja mun pitäs pestä ikkunat. Ja käydä Kelassa. Ja ripsihuollossa! Ja sit mun pitäis... käydä benjihypyssä, kaiman kissan hautajaisissa ja halaamassa puita Austraaliassa!

 Ja tässä vaiheessa soppa onkin jo niin valmis, että mulla on kurja olo, teen mä ihan mitä tahansa. Sit mä alan kitisemään ihan pelleistä asioista. Just tyyliin jotain "yhyy, kukaan ei rakasta mua, oon yksin tässä julmassa maailmassa" ja lässynlässyn yhyy vaan. Tässä vaiheessa kuvaan astuu ystävät. Ne harvat, joita jaksaa kattoa silloin kun vitutus on pahimmillaan ja jotka jaksaa kattoo mua. Ne, joille voi avautua kaikesta pahasta ja kurjasta. Ja sitten kun on saanut avauduttua ja kuunnella omia juttujaan tarpeeksi, niin huomaa, että olipas tyhmä ja turha avautuminen! Voi kettu mä oon taas ihan pelle. Mullahan on kaikki asiat ihan hyvin, että turhaan mä taas angstaan. Toiset toki tässä tilanteessa kirjottais päiväkirjaa, mutta se ei oo ihan mun juttu. Mä vaan tarvitsen ne tärkeät ystävät mun lähelle jakamaan hyvän ja pahan mun kanssa, eikä mun parhaimpia ystäviä korvata millään vaaleenpunasella kirjalla, missä on helposti auki tiirikoitava muovilukko.

No, sit kun oon päässy yli pahimmasta ketutuksesta, tajuan, ettei mulla ole enää yhtään puhdasta veistä, eli on pakko alkaa tiskaamaan. Ja tiskauksen jälkeen innostun pesemään hellan, ja samalla vaivalla siivoomaan koko keittiön. Sitten käyn koulussa hoitamassa jakson loppuarvostelut ja kyllä, kaikki meni läpi hyvällä arvosanalla. Kotona mun poikanen sanoo "Äiti, millon me mennään lenkille? Sähän tykkäät siitä!" No joo, mennään vaan. Ja liikunta lisää aina hyvää fiilistä. Ulkona on ihana sää ja matkalla tulee vastaan se yks kiva poika, joka hymyilee ja iskee mulle silmää :) Ja sitten varaan ajan ripsihuoltoon, ja nyt on taas nekin kunnossa :) Ja samalla reissulla kävin Kelassa. No ne nyt ei saa mitään asumistukien maksua aikaseksi millään järkevällä aikataululla ja mun pitäis maksaa se 660 euron vuokra mun 500€ kuukausituloilla, eli lievästi sanottuna mahdoton yhtälö. Mut oikeestaan sekään ei nyt juuri kovin kummosesti ees ketuta. Lähinnä niin epätoivonen tilanne et ei voi muuta kun nauraa. Ja lisää naurun aihetta aiheuttaa mun tilin saldona killuvat 5,23 euroa. Jossain toisessa tilanteessa (eli pari päivää sitten) tää vois itkettää pahemman kerran, mutta tällä hetkellä, hyvien ystävien tuella ja mun kieroutuneella huumorintajulla ei voi ku nauraa kaikelle :D Oon huomannut, että asioilla on tapana järjestyä ja kaikki päättyy aina kuitenkin hyvin. Ja mitä sit vaik matka on mitä on, enemmän siitä kuitenkin nauttii kun pitää silmät auki ja hymyilee :) Ja ihan suosiolla päätän jättää benjihypyn, eläintenhautausmaavisiitit ja puunhalailut seuraavaan elämään.

Eli halusin vaan toivottaa tsemppiä kaikille, pitäkää ystävistänne kiinni koska ilman niitä ei teitäkään ois kauaa. Kevät tulee ja elämä on ihanaa. Okei, nyt meni lässytykseks. Lopetan ennen ku alkaa liikaa nolottaa.

Mut hilpeetä päivää kaikille :)
~ Tanja ~